20.5.2020 / Meillä on pilatestunneilla muodostunut ihana rutiini jäädä hetkeksi hengaamaan Zoomiin niiden kanssa ketkä ehtivät. Osallistujat kyselevät, jos tunnilla kaipasivat lisäselvennystä tai variaatiota omalle keholle, ja näistä on muodostunut minulle merkityksellisiä vuorovaikutushetkiä joista nappaan ideoita tulevien tuntien teemoihin. Kaiken lisäksi nyt on ollut enemmän aikaa inspiroitua ja kehitellä uusia juttuja tunneille, antaa samojen teemojen syventyä sekä pilates- että somatiikkatunneilla.
Viime viikkoina on tutkittu mm. selän liikkuvuusharjoituksia ja käden yhteyttä rintarankaan joka mahdollistaa keveyden ja tilantunnun olkapäähän. Siitä päästiinkin sitten rintarangan yliojennukseen, joka on ollut aikoinaan omakin ongelmakohtani. Huomenna torstaina jatketaan tällä teemalla klo 17-18 ja tutkitaan mistä löytää tuen jotta selän ei tarvitse kompensoida jäykistymällä. Jos koet että yläselkäsi kaipaa lisää liikkuvuutta, keveyttä ja virtaavuutta, voit tulla mukaan, aiempaa kokemusta ei tarvita. Pääset ilmoittautumaan Holvissa: www.holvi.com/shop/movement ja siellä Pilates online.
Taas yksi ihana ihminen löysi vastikään yksityistunnilla sen keveyden, josta aina jankutan, ja sanoi että on sen jälkeen löytänyt samanlaista kepeyttä ja iloa kehossaan kuin lapsena. Se ON mahdollista vielä keski-iässä! Älä usko jos joku sanoo että jäykistyminen on ikääntymisen välttämätön seuraus. Ei ole!